Kiinnostaako työnteko eläkkeellä? - Omakeikka.fi

Kiinnostaako työnteko eläkkeellä?

Jukka Koskinen

Moni eläkkeelle jäänyt miettii; tässäkö tämä oli, eikö minun kokemukselleni ja taidoilleni ole enää käyttöä. Ei suinkaan, nyt avautuu aivan uusi maailma, kun ns. päivätyö ei ole viemässä kaikkea aikaa ja energiaa. Alkujärkytyksen jälkeen toiset lisäävät harrastuksia ja toiset vapaaehtoistyötä. Osa valitsee työn tekemisen.  Sillä haetaan tarpeellisuuden tunnetta, saadaan mielenvirkeyttä, saadaan lisäansioita kattamaan kohonneita kustannuksia tai kerätään rahaa unelmien toteuttamiseksi. 

Vanhuuseläkeläisen työnteko ei vaikuta eläkkeen määrään, muissa eläkkeissä asia kannattaa varmistaa omasta eläkeyhtiöstäsi. Jos jäät eläkkeelle ennen vanhuuseläkkeen virallista takarajaa, sitä ennen eläkkeen ohessa tekemäsi työ kasvattaa lopullista eläkettäsi. Vanhuuseläkkeen takarajaan asti sinulta pidätetään palkasta työeläkemaksua tai yrittäjän eläkemaksua, mutta sen jälkeen ko. pidätystä ei enää tehdä, sekin osa jää sinulle. 

Verottajalta kannattaa omavero.fi -palvelusta hakea ennakkoon verokorttia eläkkeellä tekemääsi työtuloa varten. Eläkettä varten tiedot verottajalle ilmoittaa eläkeyhtiö, niistä sinun ei tarvitse huolehtia. Sinun pitää ilmoittaa vain työtuloosi ja sen vähennyksiin liittyvät arviot, että saat mahdollisimman oikean pidätysprosentin työtulosi verokortille. Joskus kuulee sanottavan, että eläkkeellä työskentely ei kannata, kun verottaja vie kaiken. Ei todellakaan vie, kun verokorttia hakiessasi annat mahdollisimman oikeat arviot tuloista ja menoista.  Näin ei tule yllätyksiä. 

Pentti Talikka

Pentti Talikka